Pääosassa Mikko Nousiainen

Menestyksen nälkää, riskejä, uskonsotureita ja miljardin euron liikeidea.

Ohjaaja Tuukka Temosen toinen pitkä draamaelokuva avaa katsojalle maailman missä raha tuo valtaa, naiset ovat kauniita ja ystävyys ostettavissa. Elokuva kertoo myös tarinan pienestä isän jättämästä pojasta, joka juoksee elämäänsä läpi etsien menestystä, huomiota ja omaa miehuuttaan.

Elokuvan tarina kulkee läpi viisi vuosikymmentä ja mm. herättää eloon legendaarisen tv-show:n Hyvät, pahat ja rumat.

Päähenkilö on suomalainen yrittäjä joka innostuu, tekee ja saa osumia, niin omassa yrityksessään kuin julkisuudessakin. Hän kasvattaa pankkitilin saldoa yritysvalmentajana – hieman kyseenalaisillakin metodeillaan. Aina menestys ei tuo mukana onnellisuutta, eikä välttämättä raha riitä täyttämään elämän tyhjiöitä.

Pääosaa esittää Mikko Nousiainen (mm. Levottomat, Keisarikunta ja Ex-Onnelliset) ja muissa rooleissa mm. Jaana Saarinen (Hopeanuolet), Jarkko Lahti (Kolmistaan, Hymyilevä mies), Riku Nieminen (Nuotin vierestä, 21 tapaa pilata avioliitto), Iiro Panula (Teit meistä kauniin, Korso), Inka Kallén (Luokkakokous, Presidentti), Ulla Virtanen (Downshiftaajat, Roba), Pyry Nikkilä (Love Records, Vares – Huhtikuun tytöt), Jenni Banerjee (Pahat pojat, Kohtaamisia), Linda Wiklund (Konttori).

Ristiriita on elintärkeä näyttelijälle. Ilman sitä ei ole välineitä tai mahdollisuuksia ilmaista mitään muuta, kuin kädenlämpöistä ilmaa. Kun suomalainen bisnesmaailma asettaa raamit missä kertoa matka addiktioidensa kanssa painivasta hahmosta, niin kyseessä on joko ammatillinen itsemurha tai mahdollisuus kertoa ja löytää jotain merkittävää sekä itsestä, että ihmisistä yleensä. Tulta päin siis!!

– Mikko Nousiainen

Kuvaukset alkavat 2. lokakuuta Kouvolassa

Valmentaja kuvataan kahdessa erässä, joista ensimmäinen osio on pituudeltaan kaksi viikkoa ja aloitetaan 2.10. Jälkimmäinen osa kuvataan 20.11.-12.12. aikana.

Valmentajan kuvauspaikkana on Kouvola, joka suuren metsäyhtiön kotipaikkana vakuutti ohjaajan.
”Kouvolassa on vieläkin nähtävissä klassiset vanhan rahan piirteet ja se sopii erittäin hyvin suomalaisen nousukauden yrittämisen kuvauspaikaksi”, kuvailee Tuukka Temonen.

Elokuvan pääyhteistyökumppanina on Kiinteistömaailma. Muita yhteistyökumppaneita ovat mm. Oscar Software, Nelonen, Canon, Halton ja Fredman Group.

Valmentajan ensi-ilta on 19.9.2018. Tuotannosta vastaa tuotantoyhtiö Optipari ja
teatterijakelusta Kuusaan Kino, Elise Brandt.

Tuukka Temosen edellinen elokuva Teit meistä kauniin nousi vuoden 2016 puhutuimmaksi ja se valittiin yleisöäänestyksessä parhaaksi elokuvaksi Jussi-gaalassa.

Lisätietoja antavat tuottajat
Tuukka Temonen tuukka@optipari.fi +358 50 301 9496 ja
Olga Temonen olga@optipari.fi +358 50 338 0601.

Haastattelupyynnöt ja vierailut kuvauspaikalla:
Jasmi Kuusisto jasmi@optipari.fi +358 447 666 998

Jos haluat avustajaksi elokuvaan, laita viestiä osoitteeseen:
valmentaja.casting@gmail.com

Katso mediapaketti

valmentaja

Yhteistyökumppanit

Elokuvanteossa myös mukana

Ohjaaja  Tuukka Temonen
Tuottajat  Tuukka ja Olga Temonen
Kuvaajat Arttu Peltomaa, Jan-Niclas Jansson
Lavastaja Einari Saarinen
Puvustaja Riia Lampinen
Maskeeraus Satu Arvo
Leikkaaja Juha Kärkkäinen
Käsikirjoitus Heini Heikkilä
Tuotantopäällikkö Henri Saari
Tiedottaja Jasmi Kuusisto

Lisätietoja antavat tuottajat
Tuukka Temonen tuukka@optipari.fi +358 50 301 9496 ja
Olga Temonen olga@optipari.fi +358 50 338 0601.

Haastattelupyynnöt ja vierailut kuvauspaikalla:
Jasmi Kuusisto jasmi@optipari.fi +358 447 666 998

Jos haluat avustajaksi elokuvaan, laita viestiä osoitteeseen:
valmentaja.casting@gmail.com